perjantai 25. kesäkuuta 2010

Ja niin sitten lähdimme..

Operaatio Kaasupullo saavutti tänään määrällisesti valtaisan menestyksen suunniteltuun verrattuna. Etsiskelimme siis Córdoban retkeilyliikkeistä kierteellistä kaasupulloa kokoluokkaa pieni, mutta lukuisien out-of-stock tulosten jälkeen matkaamme lähti pullo kokoa iso hintaan 40 pesoa ja tilavuus paljon. Mutta katsokaamme asiaa valoisalta puolelta: josko kaasupulan uhkaamattomuus saisi meidät valmistamaan enemmän ruokaa kaupan antimista ja näin säästämään peson taikka boliviaanon jos toisenkin.

Ensimmäinen matkakohteemme varmistui ostettuamme cama-luokan bussiliput (Plusultra Mercobus) Córdobasta Saltaan. Matkaa on noin 860 kilometriä ja liput maksoivat 231 pesoa (47,55 e) henkilöltä eli kulkeudumme ensimmäisen etappimme 3,72 peson kilometrihintaan. Starttaamme kello 22.15 Córdoban bussiterminaalista ja aikataulun mukaisesti saapuessamme olemme kymmenen aikaan aamulla lauantaina 26.6. Saltassa. Siitä eteenpäin toistaiseksi tuntematonta.

Perjantain vielä vietimme Córdobassa, että Hazor toipuisi hirvittävästä reissuväsymyksestään, jollaista hänellä ei muka ollut. Siestan nukkuminen maistui kuitenkin makeasti.. liekö siis paikalliseen kulttuuriin totuttelua vaiko jotain ihan muuta. Perjantaina meriendan eli välipalan aikoihin saapui Ayaka Japanista. Hän siis viettää Rosan hoivissa seuraavat viisi kuukautta Córdobassa opiskellen yhdessä paikallisessa yliopistossa espanjaa ja opettaen japania. Selvennyksenä siis, että hope siis vietti vaihdossa Argentiinassa lähemmäs viisi kuukautta alkaen helmikuusta 2010. Hukutimme Ayakan espanjan, englannin ja suomen sekamelskaan, mikä varmaankin yli 30 tunnin matkustuksen ja 12 tunnin aikaeron päästä tulevaa tyttöä riemastutti..

Ayaka pääsi heti maistamaan matea ja tietenkin syyllistyi samaan vakavaan etikettivirheeseen kuin hope viisi kuukautta aiemmin: bombillaa (eli maten nauttimiseen käytettävää pilliä) EI SAA liikuttaa. Mate (eli maten nauttimiseen käytettävä kuppi) siemaistaan tyhjäksi pillillä ja palautetaan sen tarjoajalle, joka edelleen täyttää kupin ja ojentaa sen ringissä seuraavalle. Ihanaa loppumatonta matejatkumoa, tätä tulee ikävä. Emme tilasyistä ota mukaamme matevälineistöä, joka sisältää maten, bombillan, yerbaa ja termoksen. Tänään siis viimeiset heiheit matelle sen kotimaassa.

Jätimme siis Ayakan palautumaan kielishokista ja törmäilemään Argentiinan ja erityisesti Córdoban erityisyyksiin tulevan lukukauden aikana. Pakkaannuimme aikaisen päivällisen nautittuamme remiin (eli cordobalaiseen tilaustaksiin) ja suuntasimme bussiterminaaliin.. Näin reissumme lopulta lähti käyntiin.


View Larger Map

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti