perjantai 2. heinäkuuta 2010

Pohjois-Argentiinaan: Salta

Lauantai 26.6.2010


Sijainti: Salta, Argentiina



Bussimatka: Córdoba-Salta

Lähti: 22.15

Matka-aika: 12 h

Hinta: 231 pesoa/nuppi



Majoitus: hostelli 7 duendes

4 hengen dormi, 25 pesoa/nuppi, aamupala kuuluu hintaan



Yö bussissa sujui yllättävän mukavasti, camabussissa sai jopa torkuttua enemmän kuin vähän. Saavuimme kymmenen jälkeen Saltan bussiasemalle ja heti kolme henkilöä tuli vuoron perään tarjoamaan meille majoitusta 30 peson hintaan, tuohon olisi myös kuulunut kuljetus bussiasemalta hostellille.. Otimme esitteet talteet, mutta lähdimme kamoinemme kävelemään kohti hostels.comista ihmettelemiämme paikkoja, joiden ainakin arviointejen perusteella pitäisi olla ihan kelvollisia. Saavuimme puiston läpi käveltyämme Siete duendes -hostelliin. Heillä oli neljän hengen dormissa vapaana kolme sänkyä, joten jäimme heti tänne hintaan 25 pesoa per yö. Aamupala kuuluu hintaan, samoin netin käyttömahdollisuus.

Dumppasimme pääosan roinistamme säilytyslokeroihin ja lähdimme kohti keskustaa. Turisti-infosta poimimme mukaan kaupungin kartan ja valuimme 9 de julio -keskusaukiolle, jossa oli käynnissä jonkin sortin spektaakkeli kun ihmiset olivat kerääntyneet Cabildon eli kaupungintalon eteen. Gaucho-asuihin pukeutuneet ratsastajat ohjastivat varsin järjestelmällisessä asetelmassa ratsujaan ja siinä kummastellessamme suoritettiin vahdinvaihto sekä jonkinmoista isänmaallisuuspuhetta. Myöhemmin kysyimme eräältä paikalliselta, mistä on kyse ja saimme kuulla, että tänä viikonloppuna kaupungissa vietetään Sotilassoittokuntafestivaalia ja eri päivinä eri paikalliset armeijan jaokset esittävät numeroitaan.

Nälkä jo kurni masuissa, joten törmäsimme syömään ravintolaan joka oli täynnä armeijan vihreissä olevia kavereita. Tilasimme menun, johon sisältyi kasvispasta-annos toiselle ja canneloneja toiselle sekä alkupalaksi juusto- ja maissiempanadoja ja jälkkäriksi leipävanukasta siirapilla. Ruoka maksoi ihan kiitettävästi, mutta oli myös hyvää, joten ei valittamista.

Lähdimme kävelemään hiljakseen kohti bussiterminaalin lähellä olevassa puistossa sijaitsevaa gondolihissin lähtöasemaa. Maksoimme 20 pesoa per nuppi ja pääsimme lähes tyhjänä kulkevalla hissillä läheisen reilun 1400 metrin korkeudessa sijaitsevan näköalakukkulan päälle ihmettelemään kaupunkia. Saltan lempinimi on Salta La linda eli Kaunis Salta ja sitä pidetäänkin Pohjois-Argentiiinassa sinänsä poikkeavana kaupunkina, ettei se ole vaan tylsän funktionaalisen harmaa. Okei, ei nyt ollut ehkä ihan oikea ilmaisu, mutta Saltasta siis löytyi paljon kirkkoja ja vaaleanpunaisena keskusaukion laidalla kohoavan katedraalin kävimmekin tsekkaamassa.

Ilta pimeni ja käytyämme shoppaamassa ilta- ja aamupalaa ja eväitä huomisen bussimatkaa varten painuimme hostelliin suihkuun, syömään ja nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti