Ecuadoriin

sunnuntai 18.7.

Yö sujui bussissa enemmän tai vähemmän nukkuen. Aamulla Trujillossa saimme taksikuskilta vinkkejä Ecuadoriin menemiseksi. Vaihtoehtoisia firmoja oli kaksi: Ormeño ja Cifa, joista vain edellinen oli mainittu opaskirjassamme. Jälkimmäinen olisi kuulemma myös halvempi. Taksikuski vei meidät siis Cifan toimistoon, joka oli alle korttelinmitan kävelymatkan päässä Ormeñon vastaavasta. Kysyimme hinnat kummastakin ja Cifa kuskaisi meidät 130 solilla Quyaquiliin asti kun taas Ormeñolla lysti maksaisi 60 dollaria eli n. 180 solia. Päädyimme ymmärrettävästi Cifaan, mutta toimiston pitäjää ei kuulunut paikalle ja viereisen raflan miekkonen ehdotti että menisimme Emtrefasa-nimisen firman kyydissä Piuraan ja siellä hyppäisimme Cifan kyytiin. Hän lupasi soittaa Piuraan ja varata meille paikat.

Ostimme liput Piuraan hintaan 27 solia per nuppi ja matkaan lähdettäisiin puoli kahdelta. Jätettyämme kamat säilytykseen lähdimme etsiskelemään aamupalaa sunnuntaiaamuisesta Trujillosta. Monet paikat olivat kiinni ja monet muut ylihintaisia. Lopulta katsastettuamme Plaza de Armasin eli kaupungin keskusaukion (tuntuu että jokaisen Perun kaupungin keskusaukion nimi on Plaza de Armas) ja siellä meneillään olevan sotilaallisen lipunnoston päädyimme suhteellisen ylihintaiseen desayuno americanoon Sal & Pimienta -nimisessä hyvin karusti sisustetussa puljussa. Eipä tuo kummoista ollut mutta nälkä lähti. Tuhlasimme paikassa aikaa pelaamalla jatsia ennen kuin jatkoimme supermarketin kautta kohti bussifirmamme terminaalia.

Ostimme evästä supermarketista ja paluumatkalla koukkasimme vielä katsomassa vanhaa kaupunginmuurin pätkää. Ei se kovin vanhalta näyttänyt. Trujillo oli siis ensimmäinen Espanjan vallasta itsenäiseksi julistautunut kaupunki tällä maailmankolkalla. Tämä info selvensi taksikuskin vastakysymystä kun olin tiedustellut paikan itsenäistymisvuotta. Kuski siis kysyi Perun vai Trujillon..

Hengasimme vielä reilun tunnin bussiterminaalissa paikallisten seassa. Kyseistä firmaa ei ollut mainittu oppaassamme missään, mikä ilmeisesti aiheutti gringopuutosta asiakaskunnassa. Bussikin oli kulahtaneempi kuin jotkin aikaisemmista, mutta olimme saaneet paikat toisen kerroksen ekasta rivistä, joten maisemia sai ainakin tiirailla. Pilvisen ja viileähkön Trujillon jälkeen bussi kurvasi suoraa tietä yhä autiomaistuvan maiseman läpi ja aurinko häikäisi siinä määrin, että vedimme verhot eteen ja torkuimme osan reilun kuuden tunnin matkasta.

Piurassa olimme pimeällä, mutta Cifan toimisto oli tien toisella puolella, kuten meitä neuvonut ravintolanpitäjä oli kertonut. Saimme liput Quyaquiliin hintaan 45 solia/nuppi eli säästimme lopulta tällä kaksiosaisella matkustuksella ihan kivasti. Meillä oli Piurassa pari tuntia aikaa ja kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa ihan maukasta kalasafkaa. Annokseen ei kuulunut ollenkaan riisiä, mutta tilasimme sitä lisäkupissa tavan vuoksi. Kommenttina voisi sanoa, että ruoanhaku voisi olla hyvinkin hankalaa jos haluaa täysin kasvisruokaa. Merenelävien, maitotuotteiden ja linnunmunien syöminen auttaa kummasti vaikka jo näillä rajoituksilla olemme useampaan otteeseen saaneet kiertää etsimässä tovin jos toisen.

Kello 22.30 bussimme starttasi Cifasta kohti Ecuadoria.