Solan ylitys

Torstai 15.7.

Heräsimme kellon soidessa 5.30, mutta pimeys ei kannustanut nousemaan. Puoli seitsemän aikaan lopulta kurkistimme valkenevaa aamua ja totesimme teltan olevan täysin valkokuorrutteessa. Tähtikirkas yö taisi olla kylmä. Tyhjensimme teltan ja ravistelimme päälliteltasta pahimmat kuurat pois ja levittelimme sen auringon kuivatettavaksi. Kokkasimme aamupuuroa auringon hiljalleen kivutessa ylemmäs ja valaistessa lehmien ja hevosten laiduntamaa laaksoa. Kaverialpakkamme nousi heinäpuskien suojasta yöpaikastaan ja jatkoi laiduntamista. Lähikukkulalla olevat majat höyrysivät kuin parhaatkin soppatykit pakkasella.

Pääsimme jatkamaan matkaa kahdeksan jälkeen pakattuamme jo suht kuivahtaneen teltan. Reitti hävisi nopeasti ja sumplimme kartan avulla märän laakson läpi kenkien napsiessa vettä sieltä täältä. Pienistä kartallisista epätarkkuuksista ja luentokämmeistä riippumatta löysimme reitille oikeaan solaan ja lopulta oikealle paanalle. Nousua riitti, sillä päivän ohjlemassa oli ylittää 4700 metrin korkeudessa vuorten välistä kulkeva Punta Yanashallash -sola.

Vastaan tuli aasinajaja viiden aasin kanssa. Hän esitteli meille lisenssiään, jonka vanhenemispäivä oli viime vuonna. Mutta mitä pienistä. Jäimme aasinajajan kohtaamisen jälkeen pienelle ylängölle puron rantaan kokkaamaan lounasta. Eka keitto paloi pohjaan ja maistui tosi pahalle. Onneksi meillä oli vararuokaa, joten teimme toisen keiton. Sitä keitellessämme paikalle tuli ketsuainkkarinainen, joka pyysi meiltä karkkia ja istui toiselle puroa. Sekoittelin keittoa, jotan Hazor kaivoi karkkipussimme esiin ja heitti sen naiselle, joka pisti sen plakkariin kokonaisuudessaan. Whaat, menetimme karkkimme!

Pian paikalle tuli toinen nainen ja useampi koira. Siinä he istuivat katsomassa kokkaustamme. Toinenkin nainen pyysi karkkia ja sitten he selittivät, että olivat täällä odottamassa, että heidän perheensä toisivat heille ruokaa, mutta ketään ei ollut kuulunut. Järkyttävää, naisparat olivat nälässä! Kävimme ruokamme läpi ja annoimme heille lähes täyden pastapussin, jonka karkkia ja keksejä pyytävät naiset ottivat vastaan. Tarjosimme heille myös ruoanjämiämme, mutta ne eivät kelvanneet. Eivät ne niin nälkäisiä tainneet ollakaan..

Lähdimme jatkamaan matkaa ja pistimme aurinkovoidetta, sillä iho jo vähän punoitti. Pitkällisen ylämäkitaipalen jälkeen saavuimme pari tuntia myöhemmin siinä kello kolmen aikaan solan korkeimpaan kohtaan. Reitin vasemmalla puolella kohosivat lumihuippuiset jylhät vuoret ja oikealla puolella vuortenrinteet olivat kuin kammalla vedetyt. Solan huipulta aukeava laakso oli komea. Huipulla myös tuuli paljon, joten laskeuduimme hieman alemmas syömään huiputusappelsiinimme sekä puolet päivän suklaakeksiannoksesta.

Laskeutuminen kävi vauhdikkaasti muinaista (ennen inkojen aikaa rakennettua) tietä myöten. Olimme hieman huolissamme siitä, että ehtisimmekö seuraavaan yöpaikkaan jäljellä olevana valoisana aikana. Laskeuduimme taukojen kera 1,5 tuntia ja siinähän lammaslauman ja lehmäväijytyksen selvitettyämme olimme viidennen reittikyltin eli toisen yöpaikan kohdalla. Laitoimme kovassa tuulessa teltan pystyyn ja kittasimme nestettä, sillä kumpikin olimme nestehukkautuneita. Kokkasimme myös iltaruoan ennen kuin kävimme unille.