Keskiviikko 14.7.
Aamulla heräsimme seitsemän maissa ja jätimme ylimääräiset roinat hostelliin säilytykseen. Tallustimme kohti hostellin pitäjän neuvomaa katua, josta lähtisivät microt oli jonkinmoiset minibussit, joita paikalliset paljon käyttävät. Ostimme matkalla leipää ja kysyttyämme parilta henkilöltä löytyi oikea microkin. Se oli jo lähes täynnä ja rinkkamme lastattiin katolle ja nousimme kyytiin. Kyydissä oli jo kuusi paikallista ja meitä tervehtivät yllättyneet "gringitos"-huudahdukset. Meitä hieman tentattiin ja samalla saimme kuulla, että kyyti menisi ihan kohteeseemme asti eikä suinkaan vain tienristeykseen asti kuten isommat bussit. Matka maksoi huimat 2 solea per naama, joten päivän kulut pysyivät hyvin kurissa.
Useampi paikallisista jäi kanssamme Ollerokseen ja yksi täti opasti meidät vaellusreitin alkuun kun hänellä sattui olemaan sama matka omaan kotiinsa. Reitti kulki aluksi kylän ja peltojen ja asutun alueen ja lojuvien koirien ohi. Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta tallatessamme märkää tietä. Ilmeisesti aamulla oli sadellut, sillä paikoin tie muistutti enemmän pientä kirkasvetistä matalaa ja hyvin kivistä puroa. Ensimmäinen reittikyltti tuli vastaan pian asutuksen harvennuttua. Lähdimme siis luottavaisin mielin merkin suuntaan ja pian törmäsimme vielä toiseen, mutta siihen ne sitten loppuivatkin.
Sompasimme kartan kanssa polkujen väliä ja lopulta lähdimme nousemaan rinnettä ilman polkua tavoitteenamme päästä ylempänä kulkevalle tielle. Olleros sijaitsi n. 3450 metrissä merenpinnan yläpuolella ja ensimmäinen päivä oli tasaista nousua kohti 4080 metrin korkeudessa sijaitsevaan yöpaikkaan. Sade yllätti meidät lounasajan alulla ja tallustimme sitten sadevaatteet päällä toivoen selkeytymistä. Sade heikkenikin ja pysähdyimme tuulensuojaan pienen syvän uoman itselleen kaivertaneen puron viereen kokkaamaan aina luotettavaa pirkkapastaa. Matka jatkui hieman pirteämmin vaikka flunssa edelleen vaivasi sekä tietysti Machu Picchulle nousulta ja laskulta hankittu pohjejökki, joka tosin ei enää tuntunut niin pahalta myös jäykkäpohjaisten vaelluskenkien auttaessa asiaa.
Sade yltyi uudelleen lounaan jälkeen ja kun vastaan tuli jonkinmoinen suurehko eläinsuoja jäimme sinne pitämään sadetta. Aika vierähti yli tunti kökkiessämme laamanpapanoiden keskellä ja tiiraillessamme mäkeen meitä paenneita kolmea vikunjaa, jotka pian hävisivät lähikukkulan taakse jättäen meidät yksin harmauteen. Eläinsuojan vieressä oli pari jonkin sortin paksusta heinästä rakennettua majaa, joissa ilmeisesti karjapaimenet majailisivat tiettyihin aikoihin vuodesta. Nyt alueella ei näkynyt ristinsielua.
Sade hellitti hieman ja lähdimme jatkamaan viiden maissa matkaa sillä päivänvalo valui vauhdikkaasti hukkaan ja kuuden jälkeen tulisi pimeä. Ylitimme hyvin järkyttävän piikkilanka-aidan pujottautuen sen väleistä (porttisysteemi ei oikein toiminut, se meinasi lähinnä sitä, että yksi tolppa piti nostaa kuopastaan ja kaataa sivuttain, mikä ei kuitenkaan suuremmalti auttanut aidan läpi kulkemista). Saavuimme yöpaikkaan, jota merkkasi kolmas näkemämme reittimerkki. Paikkaa täplittivät liukumiinat ja alpakan papanat, mutta löysimme teltallemme tilaa. Olimme alueen ainoat käyttäjät, mutta viereisellä kukkulalla oli pari majaa, joista nousi savua. Rinnettä laidunsi myös lammaslauma ja kanoja käyskenteli pihalla sekä muutama koira. Telttamme vieressä laidunsi ilmeisesti tolppaan kiinnitetty alpakka.
Majan asukkaat neuvoivat meille mistä saisimme juomavettä kulkiessamme puroa ylävirtaan hieman virtaavamman paikan toivossa. Ilta pimeni nopeasti ja sulkeuduimme telttaan kokkaamaan argentiinalaista pussikurpitsakeittoa pastalla terästettynä. Taivas selkeni hiljalleen ja pääsimme ihailemaan väärinpäin keikkuvaa kuunsirppiä ja upean selvää tähtitaivasta ja sitä halkovaa linnunrataa. Uni maittoi myös mukavasti ylämäkikävelyn jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti