keskiviikko 30.6.
Heräsimme aamulla viideltä pimeässä Luisin huikkaukseen. Tai lähinnä muut heräsivät, mutta onneksi myös hälisivät minut pystyyn.. Pakkasimme roinat rinkkoihin ja roudasimme ne pihalle jeepin katolle lastausta varten. Lähes täysi kuu valaisi pihamaata antaen sille hieman aavemaisen ilmeen. Popsimme aamupalaa, joka ei tuntunut uppoavan kuin Hazoriin, minun lipittäessäni kuppikaupalla kuumaa teetä. Yö sujui vähemmän mukavasti päänsärystä kärsien. Ilmeisesti mokoma oli nestehukan ja korkeuden yhteisvaikutusta. Que bueno!
Lähdimme kuuden pintaan pimeissä ja kylmissä fiiliksissä kohti uusia kohteita. Aurinko nousi seitsemän tienoilla ja hiljalleen pakastuneet varpaat alkoivat taas sulaa. Auton lasit olivat vielä aivan kuurassa, joten maisemien ihailu oli hieman hankalaa. Pysähdyimme kuvaamaan auringonnousua, mutta ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Laguna Amarilla, joka siis oli hieman kuivuneessa kunnossa oleva vuoristojärvi, jolle rikki antoi keltaista väriä. Itse järvi ei ollut lähellekään yhtä kiinnostava kuin sen laidalta bongaamamme pitkähäntäiset hyppivät otukset. Pohdimme josko moiset olisivat chincilloja, mutta Mercedes kertoi niiden olevan viscachoja (http://en.wikipedia.org/wiki/Viscacha). Otukset eivät turhia meitä arkailleet kun pompimme rinnettä alas niitä kuvaamaan.
Seuraavaksi pysähdyimme kuvaamaan Laguna Celesteä ja Uturuncu-nimistä tulivuorta kuitenkaan lähestymättä niitä sen ihmeemmin. Uturuncussa on kaksi huippua, joiden välistä menee ehkä maailman korkeimmalla kulkeva tie 5900 metrissä. Tältä tieltä on kilometrin matka reilun 6020 metriä korkealle huipulle. Saavuimme pian kansallispuiston portille, jossa ilokseni heti autosta laskeuduttuani syliini hyppäsi pieni kehräävä kissa. Kirjauduimme puistoon ja maksoimme 150 boliviaanon pääsymaksun. Paikalla oli myös siisti vessa, jota pääsi käyttämään 2 boliviaanon maksua vastaan, whippee! Vielä ihmeteltyämme portin vieressä olevaa kolmiulotteista puiston karttaa jatkoimme matkaa auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.
Ajoimme pian Quetena Granden ja Quetena Chicon kylien läpi. Nimet olivat sinänsä hauskat, että vähätaloisempi niistä oli nimeltään Grande (iso) ja selvästi suurempi Chico (pieni). Tämä toki selveni kun kuulimme, että nimet johtuvat kylien alueiden pinta-aloista. Pysähdyimme välipalatauolle hassun jäisen, vetisen ja mättäikköisen joen viereen. Hazor ihastui ikihyviksi syömäänsä persikkajugurttiin.
Seuraavaksi meitä hemmoteltiin Laguna Heliondalla ja erityisesti sen rannalla tepastelevilla vikunjoilla. Pääsimme kummastelemaan näitä villejä laamaeläimiä lähempää kuin aikaisemmin. Niiden villa on arvossaan sillä kilosta saa pulittaa 500 dollaria. Kiloa varten tarvitaan noin kolme vikunjaa, vaikka eläimet ovatkin lähes laamankokoisia, mutta niiden villakerros on paljon ohuempi kuin noilla Andien poroilla. Mielestämme siis rinteissä käyskentelevät laamalaumat muistuttavat erehdyttävästi kotoisia Lapin poroja, kunhan ei ihan lähietäisyydelle mennä.
Reittimme seuraava stoppi olikin lyhyen matkan päässä. Tällä kertaa ihminen oli taas tunkenut "kaikkivoivan" kätösensä luonnon ihmeellisyyksien sekaan. Seurasimme Kollpa Lagunan rannalta kuinka työmiehet kuskasivat kolpaa kottikärryillä ja lapioilla kasoihin kuivumaan. Kuivana aine laitetaan säkkeihin, joissa se kuljetetaan Oruroon Boliviaan tai Chileen, jonne on lyhyempi matka.
Huristelimme Salar de Chalvirin eli yhden suuren suolajärven läpi Aguas Termales -nimiseen mestaan, josta löytyi kuumavesilähde ja sen ympärille kasattu pieni allas. Paikalla oli neljä turistibussia, joiden väki parveili altaan ympärillä kuvaamassa muutamaa siellä lilluvaa gringoa. Busseissa oli paikallista väkeä ja he korkeintaan uittivat jalkojaan altaassa. Eräs Potosista tullut täti kertoi minulle, että Potosin ja Sucren väliltä löytyisi paljon lämpimämpiä ja isompia kuumavesilähteitä. Uittaessani jalkoja, hieman orpona harhaileva Hazor päätyi tyttölauman yllättämäksi. He halusivat välttämättä päästä samaan kuvaan hämmästyneen kalastajahattu-Hazorin kanssa.
Altaan ihmettelyn jälkeen kävelimme ruokasaliin ja Luis opasti meidät oikeaan pöytään. Stacey ja Robbie lilluivat edelleen altaassa, joten pelasimme jatsia ajankuluksi. Pian poppoomme oli kasassa ja Mercedes kantoi pöydän täpötäyteen maittavaa ruokaa. Hoipuimme autoon masut täpötäysinä ja jätimme Mercedeksen huolehtimaan tiskeistä monen muun autoporukan tapaan. Luis lähti ajamaan meitä etelään ja pian olimme Dalin autiomaassa (Desierto de Dali) 5000 metrin korkeudessa katselemassa Dalin kiviä (Rocas de Dali). Paikka on saanut nimensä Salvador Dalin mukaan, sillä hän oli maalannut samankaltaisia muodostelmia ennen kuin oli käynyt Boliviassa. Nähdessään tämän autiomaan Dali oli alkanut itkeä.
Kävimme vielä katsomassa Laguna Blancaa ja Laguna Verdeä, jonka taustalla kohosi tulivuori Licancabur. Turistibussit olivat kerenneet tänne asti ja paikka tulvi eteläamerikkalaisia turisteja. Laguna Verde (Vihreä järvi) oli nimensä veroinen. Köröttelimme takaisin lounaspaikkaan, josta poimimme Mercedeksen puhtaiden astioiden kanssa kyytiin.
Viimeinen pysähdys ennen yöpymiskylää oli geysireiden luona. Maasta tulvi vaalea savua monennäköisistä kuopista ja joissain kupli mutavelli. Luis kertoi, että monet turistit ovat saaneet pahoja palovammoja mentyään liian lähelle vulkaanista toimintaa. Pahimmillaan eräs turisti oli kuskattu vyötäröön asti palaneena kolmannen asteen palovammojen kera Chileen hoitoon. Pysyttelimme siis kiltisti alueen reunalla emmekä seuranneet lukuisia jalanjälkiä, jotka risteilivät höyryävien kuoppien välissä. Geysirien lämpöä on viime vuosina yritetty käyttää kaupallisesti hyväksi sähköntuotantoon, mutta tämä projekti on edelleen kesken. Alueen kylissä käytetään nykyään paljon aurinkopaneeleita sähkön pientuotantoon.
Ajoimme vielä yöksi reilun puolen tunnin matkan Laguna Coloradan laidalla sijaitsevaan Huayllajaran kylään. Kerkesimme juuri ennen auringonlaskua käydä kuvaamassa muutamaa kylän laidalla laiduntavaa laamaa. Loppuilta sujuikin syömisen merkeissä, sillä ensin pistelimme poskeemme keksejä hillolla teen/kaakaon kera. Melkein heti perään tarjoiltiin päivällinen eli herkullista kasviskeittoa, lasagnea ja lämmintä vaniljavanukasta. Hoipuimme makuuasentoon sulattelemaan raskasta ateriaamme. Luis kävi informoimassa meitä huomisen ohjelmasta. Herätys olisi luvassa vasta puoli seitsemän aikaan, joten meillä olisi ruhtinaallisesti aikaa lepäillä ja nukkua. Kello on hieman yli kahdeksan ja Hazor uhkaa mennä nukkumaan eikä suostu pelaamaan jatsia.. terroristi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti