Rajan yli

maanantai 28.6.2010
Sijainti: Tupiza, Bolivia

Majoitus:
25 boliviaanoa/nuppi, 3 hengen huone kahdelle

Bussimatka: Tilcara-Quiaca
Matka-aika: 3 h 30 min
Lähti: 9.15
Hinta: 27,80 pesoa/nuppi

Bussimatka: Villazon-Tupiza
Matka-aika: 2 h 30 min
Lähti: 14.00 (GMT -4)
Hinta: 15 bolivianoa/nuppi

Huuh. Takana vahvasti matkustuspainotteinen päivä. Lähdimme aamulla hostellilta argentiinalaisen aamiaisen (teetä ja kuivia keksileipäsiä hillolla) jälkeen 8.30 postin kautta bussiterminaalille. Postiin siis siksi, että hope oli hankkinut 1,5 kk aikaisemmin postimerkkejä ja kortteja, jotka olivat edelleen postittamatta. Maan vaihto lähestyi uhkaavasti ja edellisen päivän postilaatikon metsästys ei tuottanut tulosta. Saimme kuulla, että posti aukeaisi kahdeksalta ja sieltä mokoma onnistuisi. Niinpä saavuimme postille noin 8.35 ja ovesta luimme, että pulju oli auennut juuri viittä minuuttia ennen. Loistavaa. Ei kun rinkka selässä sisään ja tyhjälle tiskille. Inflaatio oli iskenyt ja 6 peson merkeillä kortit eivät liikahtaisi mihinkään. Peso per kortti lisäpulitusta ja tietenkin kaksi 50 centavon merkkiä.. Tyypillistä, korteissa ei tietenkään ollut niihin lavertelun jälkeen tilaa mokomille. Vastaanottajat arvailkoon sisältöä taikka höyryttäköön merkkejä irti. Jees, kortit lähti ja matka jatkui bussiterminaalille. Tällä kertaa kokeilussa oli Balut-niminen bussifirma ja Hazor maalailikauhukuvia kulkuneuvostamme.. Tämä manaaminen palkittiin bussin saapuessa vähintään 20 minuuttia myöhässä laituriin. Mainintana että tähän mennessä kulkupelimme ovat olleet aika kiitettävästi aikataulussa. Bussi oli kuitenkin vain hieman vaatimattomampi kuin aiemmat ja siitäkin löytyi kaksi kerrosta, mutta keksejä tms. snacksia ei hintaan kuulunut - mikä onni, vältyimme voikekseiltä ;).

Paikamme olivat 45 ja 46 ja lopulta bussin perältä löysimme kyseiset penkit, joista toinen oli varattu.
Reppureissaaja siinä ilmoitti, että hänellä oli sama paikka. No juu,mikäs siinä, bussissa oli vielä väljää, joten
valtasimme vapaat penkit näiden paikkojen edestä. Niin matka alkoi kohti Quiacaa eli Argentiinan puolella sijaitsevaa rajakaupunkia.

Matka sujui leppoisasti dulce de leche leipiä ja juustoa popsien sekä Quebrada de Humahuacan maisemia edelleen ihaillen. Lisäksi koitimme tsempata eilisen hieman vähäjuomaisen päivän jäljiltä ja lipitimme jauhemehua. Bussissa esitettiin dubattu toimintaraina englanninkielisillä teksteillä. Äänet
olivat sen verran kovalla, että torkkuminenkaan ei onnistunut. Todettakoon, että en ole tainnut
koskaan nähdä yhtä huonoa leffaa.. nimeltään mokoma matkaterroristi oli Shoot 'em up/on????. La Quiacassa törmäsimme bussista pihalle ja saimme rinkkamme muutamaa kolikkoa ja lähdössä saamiamme numerolappuja vastaan bussin ruumasta. Argentiinassa siis roinat merkitään lapulla ja tässä hötäkässä lastaaja yleensä edellyttää pientä maksua, jollainen myös on paikallaan kamoja haettaessa. Argentiinalaiset myös tuntuvat kärkkäästi ilmottavan jos tippi tms. uhkaa jäädä maksamatta.

Asemalta lähdimme muutaman muun reppureissaajan vanavedessä kohti jokea ja sieltä sillan ylitettyämme ja neuvoa kysyttyämme löysimme rajanylityspaikan. Ensinnä näytimme passejamme ja esitin myös monisivuisen viisumini optimistisesti ajatellen, että kaikki olisi ok. Suomalainen saa siis hengata Argentiinassa 3 kuukautta ilman viisumia, mutta opiskelijoiden on sellainen hankittava. Lisäksi olin jo ollut maassa sen lähes viisi kuukautta, joten maahantuloleimani päivämäärä oli auttamattomasti "vanhentunut". Selvisimme kumpikin passipisteestä ongelmitta ja liityimme joen yli kulkevan sillan ylitettyämme Bolivian puolella sijaitsevaan jonoon. Hetken päästä meille selvisi, että jonotimme väärään maahan ja vaihdoimme jonoa. Saimme täytettäväksi lomakkeet ja niitä ja passeja näyttämällä leimaannuimme Boliviaan saapuneiksi.

Vaihdoimme loput Argentiinan pesot 1,68 kurssia vastaan boliviaanoiksi ja tallustimme rajalta lähtevää isoa katua ylämäkeen. Meillä ei ollut oikein tietoa paikkojen sijainneista, vain että bussiasema sijaitsisi noin kilometrin päässä ja että kaupungista, joka siis oli nimeltään Villazon, pitäisi löytyä yksi pankkiautomaatti. Kun pysähdyimme hieman nälkäisinä keskusaukion kulmaan ja tutkimme mukanamme olevaa lonaria ongasimme Mercantil-kyltin ja tehtyäni pienen tiedusteluretken selvisi, että siellähän se automaatti on. Lisäksi pankin edessä oleva vartija osasi neuvoa bussiaseman sijainnin. Kyseinen laitos olikin jo näköetäisyyden päässä. Napakymppi siis. Napsimme rahaa automaatista ja suuntasimme asemalle.

Tupizaan pääsisi bussilla 45 minuutin päästä 15 boliviaanon eli noin 2 euron hintaan. Ostimme liput ja myös 12 mandariinia 10 boliviaanon hintaan. Tämänkertainen bussi vastasi Hazorin manauluihin jo ensinäkemältä se ei herättänyt suuria luottamuksen tunteita: tuulilasi oli useasta kohtaa teipattu ja bussin kyljet olivat likaisen  alkoiset ilman sen kummempia merkintöjä. Sisätilat olivat kulahtaneet ja likaisehkot, Hazorin lausunnon mukaan kuin hyvin huonokuntoisesta koulubussista. Osa porukasta ei mahtunut istumaan ja ihmisiä hengasi käytävällä. Mekään emme päässeet ostamillemme paikoille, mutta pari vierekkäistä penkkiä sentään oli vapaana noustessamme kyytiin. Bussi lähti täpötäytenä matkaan ja ihmisiä tuntui jäävän keskelle ei mitään
pois. Maasto oli vielä Argentiinan pohjois-osaakin karumpaa ja vihreää ei edes sitä erityisesti metsästämällä tuntunut löytyvän.

Jossain vaiheessa bussin etuosassa alkoi joku pitämään palopuhetta terveydestä ja hyvän ravinnon perustavasta vaikutuksesta siihen. Ihmettelimme mistä oikein oli kyse ja pian kävi ilmi, että kyseessä oli jonkinmoinen kaupparatsu, joka pian jakoi myyntiartikkeleitaan kaikille halukkaille ja levitti näytevoidetta kokeiltavaksi käsiin. Aine oli siis valmistettua kokan lehdistä, eukalyptusöljystä ja muutamasta muusta aineesta ja se auttaisi niin reumatismiin kuin vilustumiseenkin. Erikoishinta tänään 7 boliviaanoa paketti, kahden paketin ostajalle vain 10 boliviaanoa!

Loppureitistä maisemat alkoivat olla upeita alun ollessa aika tasapaksua lievästi kumpuilevaa hiekkaiselta näyttävää matalapuskaista maastoa. Lähes kaikki kanssamatkustajat jäivät pikkupaikkoihin matkalle ja vain pari kourallista saapui aina Tupizaan asti. Bussista laskeuduttuamme pari henkilöä tyrkytti heti hostellivaihtoehtoja ja yksi lisää hostellin ja kiertomatkan yhdistelmää. Kiertomatka siis meinasi täältä suola-aavikkoon ja muihin ympäristön luontokohteisiin tutustumista. Olimme pohtineet tällaisen kierroksen ottamista ja tarkoituksena olikin perehtyä vaihtoehtoihin. Napsimme esitteet mukaan, mutta lähdimme asemalta ilman opastajia vain kävelläksemme viimeisen promoajan syliin. Hän kauppasi neljän päivän kierrosta suola-aavikolle ja hetken siinä juteltuani hänen kanssaan lähdimme mukaan kuulemaan lisää. Toimisto sijaitsi parin korttelin päässä ja meidät mukaansa napanneen naisen tytär esitteli sitä meille sujuvasti englanniksi. Tästä huolimatta olimme jotenkin blokkautuneet siihen, että hoidin kommunikaation. Saimme kierroksen hinnan lisäksi yöpymisen hostellissa kaupan päälle, joten otimme diilin, vaikka luultavasti startti olisikin vasta ylihuomenissa. Rennompi välipäivä tulisikin ihan tarpeekseen, sillä päivän bussireissaaminen oli yllättävän väsyttävää ja pakokaasujen ja tiepölyn hengittäminen ei ollut ihan siellä top 3 priority-listalla..

Huone oli ihan mukava ja kun ensimmäistä kertaa reissuun emme joutuneet jakamaan sitä kenenkään muun kanssa niin eipä siitä valittamista. Kylppäri oli kuitenkin jaettu ja suihkun vedenlämmityssysteemi vaikutti hieman hasardilta sillä sähköjohdot kulkivat suoraan suihkun suutinosaan ja kosteuseristeistä ei ollut tietoakaan. Kirjattuamme tietomme hostellin kirjaan suuntasimme keskustaan ja päädyimme testaamaan yhden identtisistä italialaisista turistiravintoloista. Nälkä oli tässä vaiheessa sen verran kova, että mikä tahansa syömäkelpoinen (kasvis)ruoka olisi uponnut. Pistelimme pastaa ja avokadosalaattia ja laskun hinta nousi 81 boliviaanoon (10 e), mikä oli sinänsä hupaisaa kun yhden yön majoitus per nuppi oli 25 boliviaanoa (3 e)..