Tiistai 6.7.
Aamulla pompimme kamoimemme respaan jo varttia vaille kahdeksan ja jätimme roinat säilytykseen. Etsimme aamupalapaikan aivan rannan tuntumasta ja popsimme oikein maittavat aamupalat hintaan 20 bolivianoa/nuppi. Paatti starttasi 8.30 kohti Aurinkosaarta, jonne saavuimme pari tuntia myöhemmin. Istuimme nerokkaasti aurinkopuolella, jossa oli hieman paahtavaa. Hazorin maha oli ollut aamusta alkaen hieman sekaisin, mutta matka sujui ilman pahempia merisairauksia ja aamupalakin pysyi sisällä.
Isla del Solin pohjoispäässä vältimme paikallisen opastamista tyrkyttävän tyypin suurimman osan matkaajista jäädessä kuulemaan hänen selostustaan. Vähän aikaa toilailtuamme pikkukylässä osuimme lipputoimistoon ja pulitimme 10 boliviano per nuppi pääsystä inkaraunioille. Lähdimme tepastamaan kohti raunioita, jotka siis sijaitsivat ihan saaren pohjoisosassa. Matkaan kului noin 45 minuuttia täydessä auringonpaahteessa. Lykkäsimme aurinkorasvaa käsivarsiinkin kun porotus sai ne nopeasti näyttämään punoittavilta. Paikalliset inkarauniot olivat seremoniakivipöytä ja labyrintti jonne hieman melkein eksyimme.
Jatkoimme matkaa inkaraunioilta kohti saaren eteläpäätä vessapysähdyksen jälkeen. Vessaan pitävä nainen jutteli kanssani Hazin koittaessa rauhoitella edelleen kiertävää masuaan. Pian paikalle saapui vessanhuuhteluvettä roudaava mies, joka jutusteli naisen kanssa jotain. Kysyessäni sain kuulla että he puhuivat aymaraa. Whii, jännää! Nyt minun ei enää tarvitsisi hoitaa kommunikaatiota vaan Hazorin ilme-ele-jne. kommunikaatio pääsisi lopulta koetukselle. Ehkäpä pian vastaan tulisi joku espanjaa puhumaton..
Lähdimme tallustamaan hyvin hitaasti ylämäkeen (saaren ylimmät kohdat ovat parisataa metriä Titicacan pinnan yläpuolella) auringon porottaessa, mutta toisaalta paikoin kylmän tuulen puhallellessa. Matka taittui hitaahkosti ja aloimme pitää taukoja. Maisemat olivat vierailun arvoiset, joten taukoiluun sopivia paikkoja löytyi hyvin. Vaikkakin varjosta oli puutetta.. Hazorin masu tykkäsi pistää hänet kärsimään eikä edes vesi maittanut. Miä sitten hoidin matkalla yksipuolista neste- ja evästankkausta. Parin lisäpääsymaksuetapin jälkeen (á 5 bob) pääsimme juuri ennen lautan lähtöä saaren eteläpäähän. Jossa pikakävelimme kylän läpi ja inkarappusia alas rantaan, jossa oli superhieno vessa hintaan 2 bobia. Heh, oikeasti, nämä vessat ovat tärkeitä kun ainoa puskavessailu (ilman puskaa), joka reitillä tuli tehtyä päätyi kukkulan laitaan mistä näkyi monen kukkulan päähän kumpaankin suuntaan reittiä mitä tallasivat useat muutkin..
Jees, sitten huristelimme paatilla, joka lähti vain parikymmentä minuuttia myöhässä, takaisin Copacabanalle. Matkalla poikkesimme katsomaan Casas flotantes eli kelluvia taloja, joille olisi päässyt 2 bobin hintaan vierailemaan. Kukaan lähes täydessä paatissamme ei halunnut, joten matka jatkui. Yleisesti voi todeta, että vierailuaikaa saarella oli ihan liian vähän (lähdimme siis ensimmäisellä lautalla 8.30 ja tulimme viimeisellä 15.30) tai siis ajassa kyllä ehti tallata reitin läpi, mutta ei liiemmälti taukoilla. Kaikki olivat paatilla suht väsyneitä ja osa kunnolla auringon polttamia eli ajatukset olivat Copacabanan päässä..
Rantauduimme Copaan tuntia ennen bussille menoa, joten menimme samaan mestaan syömään kuin edellisenä päivänä. Palvelu olisi varmasti nopeaa. Hazorilla ei ollut ruokahalua ja masu oli edelleen sekaisin, joten miä pistelin poskeeni pastaa tomaattikastikkeella ja juustolla sekä sekapirtelön. Pompimme hakemaan roinat respasta ja veimme ne bussiin. Lähtöön oli aikaa vielä lähes puolu tuntia, joten menin kuluttamaan loppuja boliviaanokolikoitamme, joita ei enää rajalla voisi vaihtaa. Tuloksena oli paketti keksejä, yksi persikkapillimehu ja mandariini-appelsiini-sitruuna mehu. Hintaan 6,5 bob. Hmm, vaikuttaa olevan hintapäivä tänään..
Bussi lähti ja pian olimme Bolivian ja Perun rajalla. Bussissa saimme hyvät ohjeet rajalla toimimiseen. Istuimme etupenkissä, joten menimme ensimmäisinä saamaan Boliviasta poistumisleimat ja Peruun saapumisleimat. Perun puolella oli ilmainen ja siisti vessa, jossa ei ollut vessapaperia (siitä on puutetta monesti) eli ei tarvinnut kärsiä bussin vessasta. Lisäksi näin pimeässä ainoa Perusta huomaamamme asia oli, että tie oli päällystetty ja reunustettu ja keskiviiva merkitty heijastimilla todella hyvin (kuin paraskin kiitorata). Vaihdoimme rajalla loput bolivianomme perun soleihin. Jee, taas uusia rahoja.
Bussinvaihto oli tiedossa reilun tunnin päästä Punossa. Bussiasema oli aika sekaisa ja maksettuamme 1 solen asemankäyttömaksut ja saatuamme siitä todisteeksi lippuihimme tarrat, olimme hukassa siitä mistä bussimme lähtisi. Yhteistyöllä löytyi perille, sillä Hazor oli kuullut, että ovi seitsemän ja minä sitten kysyin missä mokoma on. Yö kuluikin sitten bussissa matkalla Cuscoon..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti