Quito

Torstai 22.7.

Saavuimme Quitoon pimeässä neljän jälkeen aamulla reissun ehdottomasti tuskaisimman bussimatkan jälkeen. Nukkuminen ei ollut onnistunut oikein kummaltakaan. Penkit olivat lähes Suomen surkeaa tasoa ja jalkatuista ei ollut tietoakaan. Ei ihmekään että Lappiin matkaaminen etelästä on niin tuskaisaa. Sitä on luvassa ensi kuussa *kauhulla odottaen*.

Taksikuskeja oli bussia vastassa ja lähdimme yhden kyydissä. Hän lupasi viedä meidät 10 dollaria maksavaan majoitukseen ja kuskasi meidät Hostal Cotopaxille jonne päädyimme jäämään. Menimme suoraan nukkumaan ja heräsimme viisi tuntia myöhemmin vähän enempi tolkuissamme. Lähdimme etsimään turisti-infoa Rough Guiden avulla. Ekassa pisteessä ei ollut mitään ja tokassa oli South American Explorersin toimisto, josta saimme kartan. Siellä porukka taisi puhua vain englantia..

Etsimme rahanvaihtoa mutta katuvaihtajien lisäksi ainoa vastaantullut pulju tarjosi surkuhupaisaa kurssia perun soleillemme. Menimme syömään El Palacio del jugo -nimiseen mestana kasvislounasta kahdella dollarilla: alkukeitto, riisipääruoka ja ananasjälkkäri tarjoiltuna sitruunaveden kera. Olin tässä vaiheessa aika väsyinen ja nestehukkainen joten kittasimme lisäksi hedelmämehua ja painuimme hostellille lepäämään lisää.

Kolmen tunnin siestan jälkeen lähdimme uudelleen kaupungille ja saimme vaihdettua 420 soleamme 135 dollariksi ja kävimme tutustumassa paikalliseen käsityömarkkinatarjontaan. Illan lopuksi päädyimme vielä syömään kerrosvoileivät hedelmämehulla minkä jälkeen seurasimme Cotopaxissa telkkarista espanjankielistä ohjelmaa ja pelasimme jatsia ennen tutimaanmenoa.

Perjantai 23.7.

Aamulla lähdimme hyvissä ajoin ennen yhdeksää etsimään aamupalapaikkaa. Kävimme tsekkaamassa tarjontaa viidessä paikassa ja päädyimme samaan missä eilen söimme lounasta. Popsimme täyttävät aamupalamme ja tarkistimme paikan wifiä hyödyntäen, että lentojen suhteen kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Aamupalan jälkeen lähdimme taksilla Telefericolle eli Quiton kaapelihissille. Hinta oli kohonnut matkaoppaamme kirjoittamisen jälkeen, sillä saimme pulittaa 8,5 dollaria per nuppi. Pääsimme tällä kuitenkin express-jonoon, mikä ei tosin näin ruuhkattomaan aikaan paljoa auttanut. Paikallisille oli siis tarjolla 4,9 dollarin hintainen normilippu, ulkomaalaiset olivat pakotettua expressiin..

Hissi oli ranskalaista tekoa, mikä sveitsiläishissejä ylistävälle Hazorille oli alkuun järkyttävää. Hän kuitenkin totesi, että kyllä ne ranskalaisetkin näitä väsäävät ja elossa selvittiin huipulle. Quiton kaupunki sijaitsee pitkulaisessa laaksossa ja on hyvin pitkä ja hyvin kapea. Näköalapaikalta 4100 metrin korkeudesta aukesi näkymä koko 2800 metrin korkeudessa sijaitsevaan kaupunkiin ja lähialueille. Lähivuoret olivat vihreitä ja vehreitä aikaisempiin Bolivian ja Perun rinteisiin verrattuna. Kävelimme huipulla jonkin verran takit päällä sillä korkealla oli tuulisempaa ja viileämpää.

Palasimme telefericolla alas parinkymmenen asteen lämpöön ja nousimme ilmaiseen bussiin. Moinen ei meitä kauas vienyt, lähinnä lähimmälle isolle tielle, josta lähdimme kävelemään päättämättöminä siitä menisimmekö taksilla, kävelisimmekö vai koittaisimmeko ottaa bussin. Lopulta kävelimme Carolina-puistoon, jossa popsimme lounaaksi eväitämme. Lounastauon jälkeen koitimme mennä luonnontieteelliseen museoon joka kuitenkin oli kiinni. Seuraavaksi etsimme Vivarium-nimistä puljua, jossa olisi matelijoita nähtävänä. Emme löytäneet sitä kartan epätarkkuuksien ja paikan pienuuden vuoksi (kävelimme siitä myöhemmin ohi).

Päädyimme ostoskeskukseen ja siellä leffateatteriin. Ostimme liput Noidan oppipoika -leffaan ja sen alkua odotellessa kävimme supermarketissa ostamassa eväitä ja tuliaissyötäviä. Elokuva oli espanjaksi tekstitetty, mutta enkuksi puhuttu. Teatterissa oli tarjolla viisi rainaa tällä vaihtoehdolla, vaikka kaikista näytti olevan myös dubattu versio vaihtoehtona.

Leffan jälkeen kävelimme Cotopaxille illan hämärtyessä. Matkalla kävimme eksymässä yhdessä ostoskeskuksessa, josta ei oikein tuntunut olevan ulospääsyä. Ostimme majoituksen viereisestä kioskista jugurttia ja keksipaketin ja painuimme uupuneina siestan puutteesta huoneeseen kirjoittelemaan, pelaamaan jatsia ja katsomaan noitakauhuleffaa dubattuna.

Lauantai 24.7.

Kävimme aamupalalla majapaikkamme naapurikuppilassa ja saimme kahvin tilalta teetä. Parannus eiliseen aamupalaan. Hazor pääsi myös viideksi minuutiksi nettiin ennen kuin verkkoyhteys katosi. Kävelimme masut täysinä johdinbussinpysäkille ja yritettyämme ensin sisään pysäkin väärästä päästä joku setä huitoi meidät toiseen suuntaan. Pääsimme neljännesdollaria vastaan pääsimme odotustilaan jossa ehdimme ihmetellä muutaman minuutin ennen bussin saapumista. Huristelimme suht täydessä bussissa vanhaan kaupunkiiin Plaza San Domingolle, jossa kurkkasimme samaa nimeä kantavan kirkon.

Käytimme lopun aamupäivän kiertelemällä vanhaa kaupunkia erityisesti kirkkoja ihmetellen. Kävimme San Franciscon kirkossa ja La Merced -nimisessä kirkossa, jossa oli puulattia. Seuraavaksi yrittämässämme kirkossa oli juuri alkamassa hääseremonia, joten tyydyimme ihmettelemään turistilauman kanssa morsianta oletettavasti isänsä käsipuolessa odottamassa häämarssin alkua. Varmaan jännää mennä naimisiin turistinähtävyyskirkossa..

Kävelimme ylämäkeen kohti Basilicaa, jossa maksoimme 2 dollaria/nuppi siitä huvista että saimme kiipeillä torneissa ja hoitaa korkeanpaikankammojamme. Pääsimme ihmettelemään maailmaa gargoilivinkkelistä sekä kipuamaan kellotorniin kellojen tasalle. Kellonsoittajalla ei kyllä parane päätä huimata. Kirkko on Ecuadorin korkein ja tornit kohosivat 78 metriin. Hassua on se, että kirkko on edelleen kesken vaikka sen rakentaminen on aloitettu 1800-luvulla.

Monessa kohtaa kuljimme metallitikkaita, joista paikoin puuttui puolia. Lisäksi missään ei ollut rajoituksia siitä kuinka monta saisi milloinkin nousta minnekin ja siellä täällä moiset tuntuivat enemmänkin aiheellisilta. Mutta jännää oli.

Basilican jälkeen olimme nälkäisiä ja etsimme lounasta. Kaikki paikat tuntuivat tarjoavan vain lihaa, mutta lopulta löysimme kalavaihtoehtopaikan. He lupasivat myös kasviskeittoa, joka kuitenkin osoittautui (kuten kerran jos toisen aikaisemminkin) lihakeitoksi, josta oli vain noukittu lihat (epäonnistuneesti) pois. Keitto jäi siis osaltani suht syömättä ja kalakaan ei ollut kummoista. Alan olla kyllästynyt popsimaan kokonaisia kaloja, joissa on niin nahka kuin kaikki ruodot/luut plus pää. Hazor sen sijaan sai mureinta kanaa tällä reissulla. Ruoan kanssa tarjoiltiin namia limemehua.

Palasimme johdinbussilla kohti majapaikkaamme, mutta bussi tyhjentyi muutamaa pysäkkiä ennen oikeaa ja kuski ilmoitti ettei matka jatkuisi. Jassoo. Poistuimme bussista ja päädyimme kävelemään kohti kauppakojukeskittymää. Ensiksi matkalla oli puisto, josta bongasimme kojuja. Hinnat olivat järjestään paria dollaria kojukeskittymää korkeampia, joten emme ostaneet mitään. Puisto oli todellinen lasten paratiisi leikkipuistolaitteineen ja Hazorkin pääsi valokuvaan vieterilehmällä ratsastaessaan. Whii.

Jatkoimme matkaa kauppakojuille ja shoppailimme hieman tuliaisia minkä jälkeen aloimme olla väsyksissä kävelyyn ja palasimme Cotopaxille. Saimme muutaman jatsin jälkeen vähän rentouduttua ja pakattua rinkkamme valmiiksi huomista lähtöpäivää varten. Roinat mahtuivat ilman suurempaa änkeämistä.

Lähdimme vielä viimeisen päivän kunniaksi etsimään syötävää ja päädyimme mongolialaiseen barbequepaikkaan. Saimme itse poimia haluamme vihannekset sun muut kippoon ja maustaa koko höskän kastikkeella. Tämä setti sitten paistettiin littanalla wokilla. Hazin annos oli kärtsä eikä muutenkaan kummoista. Eipä omanikaan mennyt nappiin. Yyh. Lisäksi meille tuotiin mystinen riisikuppi jota emme olleet tilanneet. Kaiken huipuksi naapuripöytään rantautui neljän hengen porukka, jotka pistivät kaikki tupakaksi kieltokylteistä huolimatta. Kun nousimme seisomaan poistuaksemme tupakanhaju oli jo tyrmäävä. Kassalla saimme kuulla ettei hintoihin kuulunut palvelumaksua eikä veroja. Whippee. Tulipa sitten kovin lasku pahimmasta ruoasta. Hintalaatusuhde ihan rempallaan.

Jees, paluumatkalla poimimme mukaan leipomosta muffinssin, alfajorin sekä jonkin tunnistamattoman (oletettavasti) syötävän objektin. Toivottavasti nuo eivät kulinaristisesti surkeaa päivää enää pahenna. Okei, kommenttina leipomuksiin: kamalaa. Muffinssi oli kuiva, alfajoria oli aavikkoa sen nieleskelleen Hazorin mukaan sekä viimeinen piirakalta näyttänyt oli sokerikuorrutetun viinerileivoksen irvikuva. Kulinaristisessa mielessä päivä oli siis reissun surkein..

Huomenna herätys ajoissa ja suuntana Quiton lentokenttä, josta ensimmäinen kolmesta lennosta lähtee kohti Bogotaa 11.22. Suomeen saavumme maanantaina neljän jälkeen iltapäivällä. Huuh.

Yhteenvetona: hotpot oli pahaa...